Ankkalampi

Kuulopuheiden mukaan Bootsin syntymän lähestyessä vedonlyönti kävi kovana, nimittäin siitä minkä värinen varsasta tulee. Perinteisiin vaihtoehtoihin oli tarjolla niin kermaa kuin hopeaakin kuorrutteeksi – ja vielä mitä, varsa syntyi valottomaan syysyöhön pikimustana! Ei väri (tai sen puute) Bootsia kuitenkaan pahenna; ori on mitä komein poni, menihän se perimään vanhemmiltaan kaikki pintapuolin parhaat piirteensä. Ja olkoonkin synkän musta ulkoisesti, sykkii orin sisällä täydellisen kultainen sydän.

Boots on nimittäin sellainen poni, jonka kanssa maailma tuntuu vähän mukavammalta paikalta. Se tervehtii tulijoita ystävällisesti, seisoo harjattavana vaikka maailman tappiin asti ja suhtautuu pienten ihmisten touhuihin sellaisella kärsivällisyydellä, jota voisi luulla suorastaan rajattomaksi. Jos joku unohtaa harjan sen selkään tai jää selvittämään häntäjouhia tavallista pidemmäksi aikaa, Boots odottelee kaikessa rauhassa.

Olisi ori toki voinut varttua kovemmaksikin tekijäksi suuren suureen kilpailumaailmaan, sellaista ainakin oli odotuksissa vanhempien kimaltelevien pokaalien ja kirjavien ruusukkeiden perusteella. Boots onkin kyllä kohtuullisen hyvä, mutta ei huippu. Ei siitä sellaista wow-efektiä tule kuten isävainaansa charmantista esiintymisestä eivätkä liikkeet yllä aivan emänsä tarkkojen askelkuvioiden tasolle. Boots on kuitenkin omalla tasollaan tasainen suorittaja, joka tekee pyydetyt asiat tunnollisesti, joskin ilman suurempaa intohimoa. Sen kanssa voivat pienet ihmiset tutustua ponin hoidon ja valjakkoajon maailmaan turvallisesti, sillä kärsivällisyyttä ja lempeyttä Bootsilla riittää ylen määrin. Ja mitäpä Boots itse suurista palkintopokaaleista välittäisikään, kun päivän päätteeksi odottavat tuttu karsina, hyvä heinäannos ja joku, joka rapsuttaa korvan takaa.